maanantai 18. marraskuuta 2013

Viime päivistä..

Kaksi viimeistä viikkoa on mennyt kuin sumussa, päivät vain on vaihtunu, enkä mitään ihmeempää ole saanut aikaiseksi. Koulussa ja töissä mennyt suurin osa ajasta. Niistä nyt ei ihmeemmin ole kerrottavaa, mutta jotain pientä olen tässä parin viikon aikana niiden lisäksi tehnyt. Hautajaisetkin on nyt ohi ja olin täysin väärässä siinä, kun luulin, että tämä kaikki alkaisi niiden jälkeen tuntua enemmän todelta.. Joka päivä tulee mieleen juttuja, mitkä pitäis sanoa isälle, ja sit iskee taas todellisuus päin naamaa, mutta eipä tähän taida muu auttaa kuin aika.. Päivä kerrallaan vaan.

Viime viikon olin pitkästä aikaa melkein kokonaan Seinäjoella. Keskiviikkona Henna tuli mun luo yöksi ja käytiin Komiassa kattomassa mikä meno kepardeissa oli. Noo, porukkaa ei hirveesti ollut, ainakaan ketään tuttuja, mutta oli ihan kiva silti käydä jossain. Lauantaina Essi tuli meille illalla mun töiden jälkeen ja siinä sitten saatiin idea, että lähdetään Seinäjoelle vielä illalla ja mennään Karmaan. Ennen sjoelle lähtöä piti kummiski viä glögiäki keittää :p




Karmaan oli aiva tajuttoman pitkät jonot, ja yli tunti siinä jonottaes meniki, mutta mieluummin sinne meni ku jonnekki mis ei ois ollu porukkaa. Yöllä kotiin kävelles toi pientä haastetta ku oli aiva tajuttoman kova vastatuuli, mutta perille päästiin! Sunnnuntaina sit oli aiva kamala väsy, mutta oli aivan pakko raahautua mäkkiin syömään jotaki suolaasta..







Tänään maanantaina sit taas takas kouluun ja sielä oli jotenki nii turhan olonen päivä ku oli vain VY-toimintaa, eikä mitään kovin erikoosta sielä tehty, mut ihan kiva et välillä vähän rennompiaki päiviä :) Koulun jälkeen ajoin takas Kauhajoelle, ku olin varannu ajan intialaiseen päähierontaan.. Jotenki niska ja pää niin jumis, että kaikkia pitää kokeella :D Olihan se ihan kivaa, mut hiukan kivuliastaki kyllä.. Nyt sit loppuilta menny haalarimerkkejä ommelles ja peukalo kyllä onki aiva kipiä siitä urakasta. Kahdes tunnis seittemän merkkiä ja vielä ompelua oottaan jäi 10!

Ehkä jatkossa tulee pikkasen säännöllisemmin kirjoteltua taas, niin ei tuu näin sekavia postauksia missä vaa lueteltu parin viikon tekemiset (: 

-Henna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti